Kotiuduttiin justiinsa meren jäältä. Hitunen kevättä jo ilmassa, sillä auringon lämpö sulattaa lumen paljaan rantakallion päältä. Kerrassaan upea ilma!

Merelläkin on paikoin vettä jään päällä. Hyvin siellä silti lumikengillä pystyi liikkumaan. Koiriahan ei pieni vesimäärä haittaa lainkaan. Enemmän niitä tuntui haittaavan tuiskulumen pintaan muodostunut hanki, joka jossain kohtaa kantoi, mutta toisin paikoin petti juuri sopivasti tassun alta. Maastossa lunta on todella paljon. Rantakallioiden välissä oli muutamassa kohdassa pari metriä lunta. Koirat upposivat pehmeään lumeen syvälle, mutta hauskaa näytti olevan.

Jäällä on kyllä mainiota liikkua koirien kanssa. Siellä on näkyvyyttä riittämiin ennakoida mahdollisia muita kulkijoita, eikä riistan kanssa ole ongelmia. Ainut mikä viime aikoina on alkanut vähän tuottaa ongelmia on moottorikelkat. Jostain syystä ne ovat koirille otollinen takaa-ajon kohde, vaikkei niitä juurikaan ole päässeet jahtaamaan. Pari kertaa Vähäjärven jäällä. Etenkin Tumpulle kelkka on melkoinen haaste. Pahinta on, että ne yhdistävät jo pelkän äänen ja jopa pakokaasun hajun. Tänäänkin saaren takaa kuulunut kelkan ääni sai koirat kiihdyksiin. Toki sain ne käskytettyä ja kytkettyä ihan mallikkaasti, mutta saaren nokan takaa näkyviin ampaisseet kolme kelkkaa saivat koirat kiihdyksiin aika tavalla. Vaikka kelkat häipyivätkin näkyvistä kävi ne kierroksilla pitkään tuulen tuodessa pakokaasun hajuja niiden nenään. Toisaalta ymmärrän kyllä, että moottorikelkka on monellakin tapaa mielenkiintoinen liittyyhän siihen ärsykkeinä liike, ääni ja vielä voimakas hajukin.

Päivän kuvia on lisää galleriassa.

En ole varma uskaltaako tässä paljon alkaa hehkuttelemaan, mutta tuntuu kuin normiarki olisi viimeinkin palaamassa Suureen Tarhaan. Mukavaa on myös huomata miten nopeasti kuljemme kohti kevättä ja kesää, vaikka talvi harvinaisen paksuine lumivaippoineen pitää meitä edelleen tiukasti otteessaan. Päivät pitenevät nopeasti ja alkuillasta ehtii jo hyvin kulkea koirien kanssa muuallakin kuin sähkövalojen turvin.

Olemme lisänneet liikuntaa vähitellen. Tiitu on päässyt pari kertaa vedättämään suksilla. Ihan hyvin se innostuu edelleen ja on asiassa mukana. Toki sen menossa näkyy varsin pitkä tauko vetotreeneistä sekä vauhdissa, että jaksamisessa. Pääasia on kuitenkin, että se vetää ihan kuten ennenkin.  Olemme käyneet myös muutamia canicross-lenkkejä molempien koirien kanssa. Nämäkin lenkit ovat sujuneet hyvin. Ainut mitä hieman ihmettelin on Tiitun lisääntynyt peitsaaminen. Yhdessä Tumpun kanssa vetäen Tiitulla tuntuu olevan kovin vaikeaa löytää oikeaa askellusta. Se mielellään vetäisi laukaten, kuten se kisassa tai suksilla tekee. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään juostessa molempien kanssa vauhdin sellaisena, että Tumppukin motivoituu vetämään. Tiitu ei jostain syystä halua vetää ravaten, vaan vetopaineen tuntiessa se siirtyy joko laukalle tai peitsaa. Kokeilin tätä moneen kertaan eilen juoksulenkillä. Kun päästin Tiitun vapaaksi, se ravaa hienosti samaa vauhtia minun ja Tumpun kanssa. Kytkiessäni sen vetämään alkaa se samassa vauhdissa peitsata. Muutaman kerran onnistuin käskyttämällä "raviin" ja vaihtelemalla nopeutta pysymään ravilla. En osaa sanoa mistä tuo johtuu.

Vapaita lenkkejä on tullut tehtyä paljon. Vähäjärvelle pääsee nyt hyvin, vaikka vettä siellä edelleen jään päällä paikoin on. Olemme tarponeet upottavassa hangessa pitkin metsiä koirat vapaana. Takuulla kuluttavaa, mutta hyvää treeniä koirille, kuin myös itselle. Sen olen huomannut omasta sykemittaristani. Innostuin myös pitkästä aikaa vähän enemmän tottistelemaankin koirien kanssa. Ihan yhteistyöhaluisiahan nuo molemmat ovat. Omasta laiskuudesta enemmän kiinni mitä ne nyt osaavat. Erityisen mukavalta tuntui, kun Tumppu viimein hoksasi, että liikkeestä voi jäädä myös seisomaan tai istumaan eikä vain heittäytyä levyksi maahan.

Tiitussa on havaittavissa pieniä äijämäisiä piirteitä. Liekö muutos leikkauksen peruja. Sen leikissä etenkin Tumpun kanssa, mutta myös minun kanssa tullut esiin uusia elementtejä. Se haukkuu ja haastaa selvästi enemmän kuin ennen. Se myös vaanii ja pöllyttää Tumppua mielellään. Mitään agressiivista käytöstä ei kuitenkaan ole havaittavissa. Tumppu reppana joutuu vain koville jo pelkän koko eron takia. Tiitu sai toisenkin ihmeellisen "nykimiskohtauksen", vaikka ei tuo kohtaus liene oikea sana kuvaamaan tapahtunutta. Kirjoitin siitä tarkemmin päiväkirjaan.

Uusia kuvia myös galleriassa.

Aiemmin on tullut useastikin kirottua meneiden talvien surkeita kelejä. Nyt on pakko kyllä muistaa kehuakin, kun aihetta on. Tähän asti mennyt talvi on ollut joitakin kovia pakkaspäiviä lukuunottamatta kerrassaan hieno. Ja näyttää samalla tapaa jatkuvankin.

Edellisen päivityksen jälkeen on ehditty käydä tutkimassa tilannetta merenjäällä ja järvelläkin. Tehtiinpä viikonloppuna pitkä maastolenkkikin upeaan talviseen metsään. Voi vain etukäteen harmitella, kuinka alastomalta metsä näyttääkään tuulen ja lammön pudottaessa alas puiden oksille kasantuneen lumen. Jäällä tilanne on vieläkin melko huono. Jään päälle noussut vesi on lumen alla vielä monin paikoin sulana, joten jäällä kulkeminen ei oikein onnistu muuten, kuin moottorikelkan jälkiä pitkin, jotka kantavat hyvin. Kylmät kelit ovat varmaan pitäneet kelkkailijatkin poissa, joten merellä ei jälkiä ole vielä juurikaan. Ehkäpä vain kalastajien.

Kyllä kelpaa kuvan kaltaisessa maisemassa koirien kanssa mieltään leputtaa. Hyvin harvoin tuollaista tunnelmaa on mahdollisuus kokea. En edes muista talvea taaksepäin jolloin. Koirista on uusia kuvia tuolla albumissa.

Tiitun kanssa käytiin lääkärissä uusimassa rokotukset ja ottamassa fenobarbitaalitaso (19). Samalla voitiin taas jutella sekä Tiitun voinnista, että lääkityksestä lääkärimme kanssa. Jälleen kerran lääkärimme muistutti elämään Tiitun kanssa ihan normaalia elämää epilepsiasta huolimatta. Hänellä oli myös kokemuksia lääkityksen vähentämisestä ja lopettamisestakin, mikäli kohtauksia ei pitkään aikaan tule. Tuo tietenkin on lohduttavaa kuulla ja siitä voi toivoa. Yhä edelleen kuitenkin pienikin Tiitun normaalista poikkeava käytös saa reagoimaan herkemmin ja pelko seuraavasta kohtauksesta on niin pinnassa, etten ainakaan vielä olisi henkisesti edes valmis lopettamaan lääkitystä. Lisää Tiitun epilepsiapäiväkirjassa.

Ai niin. Myös Valjakkourheiluliiton kisoista olemme sitten Tiitun lääkityksen kautta ulkona. Myös VUL noudattaa lääkityksen suhteen nolla-rajaa. Erona Kennelliiton sääntöihin on vain se, ettei VUL:n säännöissä ole mitään varoaikoja. Tämä on tosin vähän kummallista. Kun tiedustelin, riittääkö ettei koira saa lääkettä kilpailupäivänä vai kuinka pitkään sen tulisi olla ilman, ei minulle osattu vastata. Nolla-raja koskee myös harrastesarjoja, joten tästäkin harrastuksesta olemme poissuljettu.

Hetken jo mietin, että yrittäisin tätä asiaa vähän selvittää ja nostaa esille, mutta tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan, joten saa nyt sitten nähdä jaksanko. Viime aikoina käydyt keskustelut eri ihmisten kanssa dopingsäännöistä ovat joka tapauksessa tehneet ainakin minulle selväksi, ettei säännöstöä laadittaessa ole varmuudella kaikkia asioita ajateltu loppuun saakka. Mietin myös, kuinka paljon tai missä mittakaavassa harrastaminen on lähtöisin koirasta itsestään tai sitten koiran itselleen ottavasta ihmisestä. Jäsenyydet ja toiminta eri järjestöissä on kuitenkin koiraihmisten keskinäistä toimintaa. Jos sitten satut saamaan itsellesi koiran, joka ei täytä toimintaan osallistumisen kriteerejä olet myös ihmisenä samalla toiminnan ulkopuolella. Itse lupauduin Kannuksen Koiruudet ry:n liittyessä Valjakkourheiluliiton jäsenseuraksi lajin yhteyshenkilöksi. Tuntuu kyllä vähän turhauttavalta toimia kyseisessä roolissa kehittämässä lajia täällä meidän aluella, kun samalla oma harrastaminen on mahdotonta Tiitun lääkityksen kautta. Ja samalla kaikki eläinlääkärit korostavat koiran normaalielämän merkitystä epilepsiasta huolimatta. No, ehkä tämäkin tästä ohi menee ajan kanssa.

Joo. Ei täällä enää missään ripulissa olla. Vatsat toimii taas ja virkeinä on oltu jo useampi päivä. Jouduttiin kuitenkin hakemaan ihan reseptilääkekuuri molemmille koirille, ennekuin asettui. Sitkeän tuntuinen pöpö oli, vaikka lääkärin mielestä mitään ei pitäsi ollakaan liikkellä. No, joka tapauksessa voitettu kanta.

Kun tässä on vähitellen alkanut selvitä tuosta joulun ajan järkytyksestä Tiitun kohtauksen tiimoilta, on ajatukset suuntautuneet jo tulevaan. Tiitun pitäisi nyt käydä verikokeessa. Saataisiin lääkkeen pitoisuusarvot selville. Puoli vuottahan tässä nyt mennään näillä annoksilla, jos uusia kohtauksia ei tule. Sitten on aika miettia mitä seuraavaksi.

Tulevaa pohtii jo muullakin tapaa. Tiitu on ollut reipas ja se liikkuu edelleen innokkaasti. Tokihan me ei ole vielä mitään todella rasittavia lenkkejä tehtykään, mutta vapaana juokseminen näyttää jo ihan siltä, että ihan hyvin voitais jo vähän vedättääkin. Mietiskelin tässä, että niin se nyt kuitenkin taitaa meidän kisaura olla ollut ja mennyt. Kennelliiton antidoping säännöt kieltävät yksiselitteisesti kaiken lääkityksen. Kysyin myös asiaa myös VUL:sta, mutta en ole vielä saanut vastausta. Sitä odotellessa.

Kaiketi doping on vakavasti otettava uhka koiraharrastuksessa. Vaan kuinka vakavasti. Oikeastaan jäin pohtimaan ylipäätään koiraharrastuksen vakavamielisyyttä. Perin vakavasta ja ryppyotsaisesta harrastamisesta täytynee olla kysymys, jos pitkäaikaissairaan koiran osallistuminen kielletään kaikkeen mahdolliseen toimintaan dopingsäännöillä. Jos ihmisten kohdalla toimittaisiin vastaavalla tavalla, asialla olisivat ties mitkä ihmisoikeustahot. Kyse olisi eriarvoisuudesta, epätasa-arvosta, rasisimista tai lie mistä muusta. Kuka ryhtyisi ajamaan tässä asiassa eläinten oikeutta olla mukana ja harrastaa, vaikka joutuisikin päivittäin kunnossa pysyäkseen olemaan lääkityksellä. Jos dopingsäännökset lähtevät eläinsuojelulaista, sotivat ne mielestäni kyllä monellakin tapaa tätä lakia tai ainakin sen henkeä vastaan. Harrastamisen oikeus on vain terveillä valioyksilöillä. Me hieman huonommilla eväillä matkassaolevat voimme sitten hiipiä takavasemmalle. Meistä ei ole kiinnostunut kukaan.

Juu, ohi on....

Tiitu on jo parempi. Se on ollut ripuloimatta vuorokauden. Hyvä!

Kyseessä lienee joku tarttuva pöpö, sillä Tumppu aloitti ripulin eilen iltapäivällä ja on jatkanut sitä läpi yön. Onneksi voitiin aloittaa heti sama lääkitys kuin Tiitulle. Mistään normiripulista ei ole kyse vaan aikalailla ärhäkästä taudista, koskapa se Tiitulla on vienyt viisi päivää toipua. Mistäpä tuo pöpö on sitten tullut? Vaikea sanoa kuinka pitkä "itämisaika" näihin vatsatauteihin liittyy. Reilu viikkohan tässä on köpötelty ihan kotosalla sen Aistissa käynnin jälkeen. Voisiko se olla niin pitkää perua? Se lienee kuitenkin varmaa, että Tumppu sai taudin Tiitulta, koskapa se sairastui neljä päivää Tiitun jälkeen. Näin ihan maallikkona pähkäiltynä.

Mitään huhuja ei ole kuulunut liikkeellä olevasta vatsataudista, mutta ehkäpä jotain kertoo se, että reseptivapaita vatsalääkkeitä ei apteekeistä oikein löytynyt, mm. Canicur oli loppunut kolmestakin apteekista.

Torstaina Tiitulle alkanut ripuli ei meinaa asettua. Se on nyt ripuloinut vaihtelevasti neljä yötä. Perin outoa, että päivät menee ihan ok, mutta puolen yön jälkeen se alkaa ripuloida. Kun se vielä on tehnyt väliin pari ihan kiinteää kakkaa, on arveltu pahimman olevan jo ohi, vaan mitä vielä.

Viime yö säikäytti enemmän, kun Tiitu puoli kolmen aikoihin kakkareissulla oksensi punaista nestettä. Mitäpä muuta se voi olla kuin verensekaista mahanestettä. Kuumetta sillä ei ollut, eikä se aristanut vatsaansa. Vähän apaattisen ja väsyneenloinen se oli, vaan niinpä sitä on itsekin usean yön valvomisen jälkeen. Ja osansa tietenkin Tiitulla tekee vielä tuo Barbivet.

Yleensä Tiitun ripulit ovat menneet päivässä ohi. Itse asiassa sen vatsa on toiminut hämmästyttävän hyvin ja syönythän se on ruokansa aina ja kaikki. Nyt tuntui, että jostain muusta tässä on kyse, vaan ota sitten selvää mistä. Koira on ollut koko ajan reipas ja pirteä päivän ajat, mutta öisin sitten sairastanut.

Aamulla sain eläinlääkärimme kiinni ja päätettiin kokeilla ensi alkuun kevyemmällä lääkityksellä ennen antibiotteja, koskapa koira on kuitenkin ollut virkeä, sekä syönyt ja juonut hyvin. Saatiin ohjeet hakea apteekista Ranixal tabletteja ja vasta hiljattain markkinoille tullutta  Promax pastaa.

Annoin Tiitulle lääkkeet ja jäin tekemään töitä kotiin. Tiitu nukkuu nyt rauhallisesti. Toivotaan, että tämä tästä. Tuntuu tosiaan, ettei nyt pääse normirutiineihin millään. Kaiken sen lisäksi, mitä näkee ja tietää, keksii mielessään jo uusia huolenaiheita, kuten vaikkapa miten moinen vaikuttaa epilepsia-lääkityksen tehoon. Kuinka huoletonta ja helppoa näiden koirien kanssa lopulta menneet vuodet ovatkaan olleet. Samalla tulee todeksi se, mikä koirien kanssa on lopunperin olennaista. Terveys, terveys ja terveys. Vaihtaisin koska tahansa Tiitun kaikki muotovalioarvot, sertit, ropit, ruusukkeet ja pokaalit siihen, että se saisi viettää tervettä ja iloista koiranelämää. Tietenkään nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, mutta kuinka paljon tai kuinka vähän esillä ovat ne asiat, jotka oikesti ovat tärkeitä.

Miten tuntuu, että paluu ihan normaaliin päiväjärjestykseen ottaan nyt aikaa. Tiitu on ollut ihan iloinen ja reipas itsensä. Vähän tuossa jo päästiin lenkkeilemäänkin. Vaan annas olla, sitten nämä tavattomat pakkaset tuli sekoittamaan. Tänä aamuna kirjattiin pitkään aikaan kylmyysennätys.

Nämä kuvat on otettu ihan juuri, kun kävin apteekkireissulla ja sen jälkeen koirien kanssa pihalla. Kylmää on! Ja kun ei tuo vielä riittäisi niin, viime yö oli uneton ripuliyö Tiitun kanssa. En tiedä mistä se moisen ripulin sai. Eilisestä iltapäivästä se on ripuloinut melkolailla. Yöllä sai sen kanssa käydä ulkoilemassa (-32 pakkasta) useita kertoja. Nyt se sai vähän lääkettä (parafiiniöljyä, canicurin ja nutrigeliä). Jospa se siitä.

Kaiken tämän lisäksi on Tumppu ollut vähän kankean oloinen. Se on liikunnan jälkeen levättyään liikkunut takapäänsä osalta varovasti ja kankeasti. Juostessaan se on ihan normaali ja kaikin puolin halukas riehumaan ja liikkumaan. Se myös pelleilee omaehtoisesti hakien leikkiin niin meitä kuin Tiituakin. Sen liikkumista on nyt vähän rajoitettu. Syvässä lumihangessa hyppimistä ja juoksemista, sekä Tiitun kanssa riehakasta leikkimistä on vältetty. Seuraillaan miten tämäkin kehittyy. Kovin hyvin koirien kanssa on pitkään mennytkin. Ei huolta, eikä murhetta. Tuntuu, että koirien leikkauksen jälkeen on sitten menty enemmän tai vähemmän poikkeavan alakuloisissakin merkeissä pian kuukauden päivät.

No, jotain iloisempaa kuitenkin. Kävimme Tiitun kanssa loppiaisena reilun tunnin lumikenkäretkellä maastossa. Kerrassaan hienoa kylmyydestä huolimatta. Lunta on lumikenkäilyyn sopivasti ja se on sopivan pehmeää myös koiralle kulkea. Yllättävän hyvin Tiitu kylmyyttä kestää. Se ei ollut moksiskaan reilun -20 pakkasesta. Se ryntäili syvässä hangessa ja nautti pitkästä aikaa vapaana olemisesta. Kaikkiaan sen liikkumisessa ei huomannut lainkaan barbivetin sivuvaikutuksena tullutta huteruutta. Hämmästyin myös miten Tiitu ei piitannut järven jäälle nousseesta vedestäkään. Pakkasesta huolimatta jäällä oli paksun hangen alla 10-15 senttiä vettä. Parinkymmenen aseteen pakkasessa Tiitu hepuloi vedessä kuin kesällä. Sen turkkiin jäätyi nopeasti räiskyvät vesipisarat. Luulisi tassuja paleltavan, vaan eipä haitannut menoa. Tumppu tuntuu olevan selvästi herkempi pakkaselle. Sillä onkin pidetty töppösiä tassuissa ja mantteliakin päällä.

Tiitu 1
Tiitu 2

Linkeissä pari kuvaa loppiaiselta. Pitääpä jo etukäteen vihjata, että lähiaikoina joudun siirtämään kaikki tänne blogiin linkitetyt kuvat toiselle palvelimelle. Päätin ottaa nopeamman yhteyden ja sen myötä kotisivutila muuttuu eri osoitteeseen. Saa nyt nähdä jaksanko kaikki kuvat siirtää. Anteeksi siis jo valmiiksi, jos jonkun linkin takaa ei enää kuvaa löydykään. Mietin samassa yhteydessä myös kuvagallerioiden uudelleen järjestämistä ja päivittämistä. Ne on vähän jääneet, joten tuleepa sekin asia hoidettua nyt sitten puoli pakolla. Kuviahan koirista on tuhansia...